Missiomme

Suomen talouskasvu nousuun

 

Me rakastamme Suomea

Suomi on kuitenkin OECD-maista hitaiten kasvava maa. Yritysten vaikeudet saada rahoitusta ovat kasvussa ja  viime vuosien tiukka taloustilanne on heikentänyt mahdollisuuksia aktiiviseen innovointiin ja tuotekehitykseen. Olemme maa, jossa syntyy maailmanluokan innovaatioita, mutta jossa pääoma ei aina löydä tietään niiden tueksi.

Ilman kasvuyrityksiä meillä ei ole vientiä, ei työpaikkoja, ei verotuloja, ei tulevaisuutta. Vientiteollisuus tuo jo nyt puolet Suomen hyvinvoinnista, mutta senkin kivijalka on yritysten kyvyssä uudistua, kasvaa ja tehdä vientiä. Vientiä tukemalla ja kotimaisten yritysten vientiosaamista lisäämällä Suomen talous ja koko hyvinvointiyhteiskunta vahvistuvat. 

Uskomme, että rakkaassa kotimaassamme syntyy ideoita, joilla voi muuttaa maailmaa – kunhan ne saavat tarvitsemansa tuen kasvaakseen.

Enemmän kuin tapahtuma – RISE on liike 

RISE syntyi halustamme rakentaa Suomeen uudenlainen kasvun ekosysteemi. Tuomme yhteen julkisen, yksityisen ja vieraan pääoman tarjoajat, kansainväliset sijoittajat, kasvuyrittäjyyttä ja vientiä tukevat tärkeimmät sidosryhmät sekä yrittäjät, jotka eivät tyydy siihen, mitä on – vaan näkevät sen, mitä voisi olla. Tarjoamme tietoa, työkaluja ja ennen kaikkea yhteyksiä, joiden avulla suomalaiset kasvuyritykset voivat menestyä kotimaassa ja maailmalla. 

Tehdään Suomesta paras paikka rakentaa yritystä, luoda työpaikkoja ja kasvattaa unelmia.

 

Nostetaan yhdessä Suomi kasvuun

arttu myllys
Arttu Myllys
Yhteistyökumppanuudet, Founder

+358 50 468 6346
arttu.myllys@rise-event.fi

Vienti-intoilija ja Proakatemian kasvatti Arttu Myllys on yksi Suomen verkostoituneimmista ihmisistä. Hän on tullut useimmille tutuksi yrittäjyyden, liike-elämän, myynnin johtamisen ja hallitustyön saralla tekemistään monipuolisista rooleista.

Kokemus

  • Tampere Business Festival
  • Stream Startup Festival
  • Tampere Business Meet
  • Johtoporras
  • Johtajuus-Akatemia
  • Budapest Startup Safari

eija-ranua
Eija Ranua
CEO, Founder

+358 40 664 4757 
eija.ranua@rise-event.fi

KTM Eija Ranuan intohimona on auttaa suomalaisia yrittäjiä menestymään. Eija on aiemmin työskennellyt mm. yrittäjänä, Yrittäjäjärjestön viestinnän asiantuntijana sekä vapaaehtoisrooleisssa monissa yrityselämää edistävissä hankkeissa.

Kokemus

  • Slush
  • Yrityspäivät
  • Myynti- ja kasvuverkosto
  • Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät
  • Corporate Private Events

oskari-hakkinen-1
Oskari Häkkinen
Chairman, Founder

Oskari Häkkinen työskentelee toimitusjohtajana ohjelmistoalan yrityksessä, joka on erikoistunut paikkatieto- ja avaruusalaan. Hänen intohimonsa on auttaa suomalaisia yrityksiä kasvamaan ja kansainvälistymään.

Kokemus

  • GeoForum Summit

"Suomen hyvinvointivaltio menestyy vain vientiä tukemalla ja vientiosaamista lisäämällä."   
- Arttu Myllys

 

"Ole muutos, jonka haluat nähdä yhteiskunnassa."
- Eija Ranua

 

"Kasvu on kaikkien asia."
- Oskari Häkkinen